Tarjolla kalustettu asunto. Kivenheiton päässä asunnolta on mitä hienoin Högsandin hiekkaranta, Hangon puhdas ilma ja mäntymetsä alkavat pihapiiristä.
Asunto soveltuu erinomaisesti pienille perheillle sekä työkomennusmiehille
Parvekkeelta, keittiöstä ja olohuoneesta avautuvat näkymät rauhalliseen metsäisään pihapiiriin. Lappohjan monipuolinen leikkipuisto on noin 50 metriä asunnolta. Muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä on Suomen ja Hangon hienoimpiin kuuluva hiekkaranta, jonne voi kävellä kauniin ja hyvinvoivan mäntymetsän läpi. Lappohjan maisemissa on myös mahdollista harrastaa mm. melontaa, sukellusta ja pyöräilyä sekä vuokrata välineitä niitä varten.
Asunto on Hangon ja Tammisaaren välissä, joten työssäkäynti onnistuu molempiin kaupunkeihin (Tammisaaren keskusta 17 km, Hangon keskusta 22 km). Koverhariin satamaan on 3,5 km. Lappohjassa on pieni kyläkauppa, neuvola, päiväkoti, ala-asteen koulu. Lappohjasta löytyy varhaiskasvastusta ja ala-asteopetusta sekä suomeksi että ruotsiksi. Lappohja on pitkään rakennemuutoksesta kärsinyt sympaattinen kylä, jonka suosio on kasvanut viime aikoina. Kohde soveltuu myös etätyöasunnoksi ja pendelöinti esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on mahdollista noin puolessatoista tunnissa.
Asunnossa yhden (1) kuukauden vuokraa vastaava vakuus.
Asunnosta löytyy päämakuuhuoneesta parisänky, toisesta makuuhuoneesta yhden hengen sänky ja myös olohuoneesta yksi sänky.
Asuntoon on tänä vuonna myös hankittu uusi, suuri 234/107 litran LG:n jääkaappipakastin.
Asunto vapautuu joulukuun alussa, sovittaessa mahdollisesti jo marraskuun puolella.