Sulje

2 H + KK , kerrostalo, 851 €/kk, 41 m²

vuokrahuoneisto, Kirkkonummi, Sarvvik, SARVVIKINRINNE 2 B

KAMPANJA: Tähän asuntoon saat ensimmäisen kuukauden vuokran ilmaiseksi sekä 200 euron lahjakortin S-ryhmään. Edun saa uusiin vuokrasopimuksiin, jotka on allekirjoitettu viimeistään 1.5.2024. Etu edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen. Lahjakortti toimitetaan noin kahden kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen alkamisesta.

Vuonna 2018 valmistunut Asunto Oy Kirkkonummen Sarfvikin Serpentiini sijaitsee seesteisen kauniilla asuinalueella omassa rauhassaan Kirkkonummen ja Espoonlahden rajalla, noin 3 minuutin ajomatkan päässä Saunalahden palveluista.

Tässä viisikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 27 LähiTapiolan Mutkatonta kotia tilavista yksiöistä saunallisiin kolmioihin. Näissä laadukkaissa asunnoissa on laminaattilattiat, keraamisin laatoin koristellut kylpyhuoneet lattialämmityksin, keittiö keraamisella liedellä ja astianpesukoneella, sekä oma tilava parveke, joka avaa näkymän läheiseen luontoon. Talo on liitetty kaukolämpöön. Taloyhtiö ja sen piha-alueet ovat täysin savuttomia.

Alueella on oma historiallinen jalanjälkensä ajalta, jolloin iso osa Kirkkonummea toimi Neuvostoliiton merisotilaallisena tukikohtana. Käyskennellessäsi alueen osin jopa koskemattomassa luonnossa saatat kasvillisuuden alta havaita jälkiä sodanaikaisista bunkkereista ja linnoitusten raunioista. Modernin ja tyylikkään leiman alueelle sen sijaan tuo yksi Suomen arvostetuimmista ja vanhimmista golfkentistä, jonka vehreillä kentillä silmä ei voi olla lepäämättä.

Ison Omenan kattavien palveluiden ääreen hurauttaa autolla noin kymmenessä minuutissa ja Helsingin keskustassa olet, kun lisäät matkaan kymmenisen minuuttia. Jokaiselle asunnolle on vuokrattavissa tarvittaessa yksi autopaikka. Pyöräsi saat parkkiin kätevästi taloyhtiön ulkoiluvälinevarastoon.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Kirkkonummen Serpentiinistä!

Vuokrattavana toisen kerroksen moderni kaksio metsän ja meren vierellä! Tässä kulmahuoneistossa on tilava lasitettu parveke, joka on pohjoiseen päin.

Kodin lattia on vaaleaa laminaattia ja pinnat ovat muutenkin miellyttävät ja laadukkaat. Avokeittiössä on tilaa työskennellä ja sen varustukseen kuuluu keraaminen liesi, liesikupu, jääkaappipakastin ja astianpesukone arkea helpottamaan. Mahdolliselle mikrolle löytyy oma paikkansa yläkaapistosta eli se ei vie erikseen pöytätilaa.

Kylpyhuoneeseen mahtuu hyvin pesukone tai pesutorni. Pyykit pyykinpesuaineineen mahtuu kätevästi tilavaan pyykkikaappiin.

Kuvat mallihuoneistosta.

Sijainti: Kirkkonummi Sarvvik
SARVVIKINRINNE 2 B, 02390 -
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 2/5
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2 H + KK
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 2018
Asuinpinta-ala: 41 m²
Kokonaispinta-ala: 41 m²
Tilat ja varustelu: taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Kohdenumero: 1001081
Vuokra: 851 €/kk
Lisätietoja kustannuksista: 24 € / hlö / kk
Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €.
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Muut ominaisuudet: internetyhteys
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Lisätietoja: Huoneiston omistaa: LÄHITAPIOLA ASUNTOSIJOITUS SUOMI KY
Olohuoneen lattia: laminaatti
WC:n lattia: laatta
WC:n seinät: kaakeli
Tilat ja varustelu: peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys
Keittiön tyyppi: keittokomero
Keittiön varusteet: astianpesukone
Liesi: keraaminen
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Taloyhtiön nimi: AS OY KIRKKONUMMEN SARFVIKIN SERPENTIINI
Isännöinti: RETTA MANAGEMENT
Huolto: KOTIKATU OY, ESPOONLAHTI
Tilat ja varustelu: hissi , kellarikomero
Energialuokka: B 2018

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Retta Asuntovuokraus Helsinki (co. LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy)
Valimotie 17-19, 00380 Helsinki
Puh: 010 228 5555

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!