1-2h+avok+kph+s+p,
block of flats,
Espoo, Leppävaara
Rental number:
1793802,
rent 799 €/m
Kodikas ja viihtyisä koti
omalla saunalla, monipuolisten kulkuyhteyksien ja palveluiden
äärellä!
Suojaisa kulmahuoneisto on tilavan tuntuinen, johon
parveke luo ylimääräisen oleskelutilan. Parvekkeelta on näkymä talon
takapihalle, jonka laidalla kulkee kävelytie. Ensimmäisen kerroksen
sijainnista huolimatta koti nauttii mukavasti yksityisyydestä.
Avokeittiö yhdistyy oleskelutilaan mahdollistaen vaivattoman
seurustelun ruuanlaiton lomassa, sekä astianpesukone helpottaa arkea.
Kylpyhuone on ihastuttavan tilava, pesukoneelle tai -tornille on
paikka, ja oman saunan löylyt kruunaa päivän.
Alueelta
löytyy tekemistä kaikenikäisille; hyvien ulkoilumaastojen lisäksi
täältä löytyy mm. maauimala, ravirata, valtava urheilupuisto sekä
skeittipuisto. Kauppakeskus Sello tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut
kaupoista elokuvateatteriin ja keilahalliin. Sellosalissa pääsee
nauttimaan konserteista sekä muista tapahtumista. Leppävaarassa on
useita päiväkoteja ja peruskoulut. Myös lukio sekä kaksi
ammattikorkeakoulua toimii alueella.
Leppävaara on suuri ja
vilkas kaupunginosa, josta on erinomaiset kulkuyhteydet eri puolille,
liikkuu sitten omalla autolla, junalla, bussilla tai
raide-jokerilla.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa
www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava
vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on
mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai
esittely voidaan järjestää myös videopuhelun
välityksellä.
If you are interested, submit the application
through www.asuntohakemus.fi
Rental agent
Vuokraturva Oy LKV [A]
Teollisuuskatu 21, katutaso, 00510 HELSINKI
Phone:
010 2327 303
Basic information
Location: |
Espoo Leppävaara
Gyldenärinkatu 3 as, 02600 ESPOO
|
Coordinates: |
60.215927
24.809969 |
Rental type: |
apartment rental |
Housing type: |
block of flats |
Accommodation type: |
non-subsidised |
Floor: |
1
|
Vacancy: |
6/1/25
|
Lease: |
until further notice
|
Description: |
1-2h+avok+kph+s+p |
Number of rooms: |
2 rooms |
Construction year: |
2003 |
Living area: |
45.5 m² |
Total area: |
45.5 m² |
Features: |
own sauna,
balcony
|
Condition: |
good |
Special terms: |
Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen
vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Asuntoon ei tuoda lemmikkieläimiä.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin (2010=100)
muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %. Tarkistusajankohta on
vuosittain ensimmäinen päivä sitä kalenterikuukautta, jonka aikana
vuokrasopimus alkoi. Perusindeksinä on sopimuksentekohetkellä
tiedossa oleva viimeksi julkaistu pisteluku. Tarkistusindeksi on
tarkistusajankohtana tiedossa oleva viimeksi julkaistu pisteluku.
Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden
kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan
alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä. |
Information url: |
Jätä hakemus |
Costs
Rent |
799 €/m |
Deposit: |
799,00 € €
|
Water: |
0 €/person/m |
Information about costs: |
Internet-yhteys: Taloyhtiön internet-yhteys 0,00 €/kk, Lisätietoja
internet-yhteydestä: DNA 10M, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee,
Lämmitys sisältyy vuokraan
|
Rental description
Heating: |
Kaukolämpö
|
Further information: |
Varastotilat: Varastokomero, Lisätietoa pysäköinnistä: Taloyhtiöllä
on kolme vapaata autohallipaikkaa, tilanne 5/2025, Taloyhtiön
yhteiset tilat: ulkoiluvälinevarasto
|
smoking allowed: |
not allowed |
pets allowed: |
not allowed |
Materials
Material description: |
Pintamateriaalit: Lattia laminaatti, seinät maalattu
|
Bathroom
Materials and equipment: |
Käsisuihku, laatoitettu, lattialämmitys, paikka kuivausrummulle, peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku
|
Kitchen
Materials and equipment: |
Astianpesukone, jääkaappi-pakastin, keraaminen liesi, liesituuletin
|
Housing company
Name: |
As Oy Espoon Numersinkatu 6
|
Features: |
lift
|
Future renovations: |
2024: Porrashuoneiden ulkoportaiden korjaus 2024
2025: Iv -kanavien puhdistus ja ilmavirtojen säätö, märkätilojen
kosteuskartoitus,
2026: Julkisivuelementtien pesu ja maalaus tarvittaessa, julkisivun
elastinsaumojen uusiminen, sokkeleiden elastisen liikuntasaumojen
uusiminen,
2027: Patteriventtiilien uusiminen tarvittaessa ja lämmitysverkon
perussäätö, lämmönsiirrinpaketin tarkastus ja uusiminen tarvittaessa
|