Sammio
Sulje

2H+KK , kerrostalo, 1 060 €/kk, 46,5 m²

vuokrahuoneisto, Helsinki, Arabianranta, Arabiankatu 4 C

Arabianrannassa asutaan tiiviisti ja kaupunkimaisesti moderneissa kerrostaloissa ratikkaradan varrella, mutta samalla luonnonläheisesti meren rannalla. Aluetta alettiin rakentaa 2000-luvun taitteen jälkeen, ja asuntokanta edustaa nykyaikaista rakentamista yhteisellä taideteemalla. Kaunista suunnittelua ja taideteoksia näkyy talojen julkisivuissa, porrashuoneissa ja pihoilla. Vuonna 2015 valmistunut talo edustaa alueen uudempaa rakennuskantaa. Ylimmistä kerroksista avautuu upea merinäköala. Meren rantaan pääsee muutamassa minuutissa, ja rantapuiston avarissa maisemissa on mahdollista kävellä vaikka Vanhankaupunginkoskelle. Aivan talon nurkalla sijaitsee liikuntapuisto, jossa on mahdollista harrastaa useita lajeja tenniksestä jalkapalloon. Talvisin puistoon jäädytetään luistelukenttä. Päivittäisostokset hoituvat lähellä, Arabiankadulla sijaitsevassa ruokakaupassa tai alle kilometrin päässä Kauppakeskus Arabiassa. Taloyhtiön yhteiset tilat ovat talosaunat, pesutupa, kerhotila sekä kellarivarastot. Taloyhtiöstä on mahdollista vuokrata myös autopaikka. Asunnoissa laminaattilattiat ja astianpesukoneet. Osassa asuntoja on oma sauna ja parvekkeet on lasitettu.

Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi, irtisanomisaika 1kk. Vakuus 1kk vuokraa vastaava. Vesimaksu sisältyy vuokraan. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen, sekä sitoutuu ottamaan kotivakuutuksen. Vuokraan sisältyy 10 M laajakaistayhteys. Laaja tupakointikielto kaikkiin uusiin vuokrasopimuksiin: Tupakointi kielletty myös taloyhtiön yhteisillä piha-alueilla ja parvekkeilla. Lemmikkieläimet sallittu. Energialuokka A. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kiinnostuitko? Jätäthän meille hakemuksen, jonka jälkeen asuntoa on mahdollista käydä katsomassa.Hakemuksen jättäneille voidaan toimittaa esittelyvideo asunnosta, kun se on tyhjentynyt.

Sijainti: Helsinki Arabianranta
Arabiankatu 4 C, 00560 HELSINKI
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 3/8
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2H+KK
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 2015
Asuinpinta-ala: 46,5 m²
Kokonaispinta-ala: 46,5 m²
Tilat ja varustelu: parveke, taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: ei luokiteltu
Kohdenumero: 875371
Vuokra: 1 060 €/kk
Vakuus: 1060.00
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lisätietoja: Asiakas tekee sähkösopimuksen itse ja sitoutuu ottamaan
kotivakuutuksen. Huoneiston omistaa: Keskinäinen
työeläkevakuutusyhtiö Varma
Keittiön tyyppi: keittokomero
Tilat ja varustelu: hissi
Energialuokka: A 2013

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Energiaa muuttoon ja uuteen kotiin: Väreen sähköt & 2 Kotipizzaa kaupan päälle. Tilaa tästä!
Tähän osoitteeseen saatavilla Telian laajakaista ilman avausmaksua. Tarkasta hinta!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Selvitä luottotietosi

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Takaamon takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Takaamon takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä:

Vakuutuksen hinta: 17,00 € / kk

Hae takausta >>

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!