Sammio
Sulje

2h+kk+kph+p , kerrostalo, 1 090 €/kk, 44 m²

vuokrahuoneisto, Helsinki, Kallio, Siltasaarenkatu 24 C

Ylimmän kerroksen parvekkeellinen kaksio Kalliossa.

Ylimmän asuinkerroksen kulmahuoneistosta on mahtavat näkymät kattojen ylitse aina merelle asti. Huoneiden väliin sijoittuva ikkunallinen keittokomero on tyylikäs ja toimiva kokonaisuus. Siisti ja moderni kylpyhuone jossa on paikka myös pesukoneelle.

Liikenneyhteyksiä ajatellen asunnon sijainti on mitä parhain sillä bussit, ratikat ja metro kulkevat kaikki ihan lähistöltä.

Tien toisella puolella tehdään rakennustöitä ja virastotalojen tilalle nousee upea tieteen ja talouden kortteli.

Kallio on ennestään tunnettu työväen asuttamana alueena. Viime vuosien aikana Kallio on muuttunut urbaaniksi alueeksi, jossa on toinen toistaan trendikkäämpiä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita sekä kuppiloita. Eloisa kaupunginosa puhkuu trenditietoisuutta ja houkuttelee keskeisellä sijainnillaan sekä hyvillä liikenneyhteyksillään.

Kaunis Töölönlahti reunustaa Kalliota ja se onkin monien suosima istuskelupaikka kesäisin. Alueella on muutenkin lukuisia puistoja, mm. Karhupuisto ja Pengerpuisto, jotka ovat niin populäärikulttuurissa kuin asukkaidenkin tietoisuudessa ensisijainen paikka viettää aikaa. Puistoissa järjestetään erilaista toimintaa sekä tapahtumia vuodenajasta riippumatta.

Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi

Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.

If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi

Sijainti: Helsinki Kallio
Siltasaarenkatu 24 C, 00530 HELSINKI
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 8/8
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2h+kk+kph+p
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 1961
Asuinpinta-ala: 44 m²
Kokonaispinta-ala: 44 m²
Tilat ja varustelu: parveke, taloyhtiössä sauna
Yleiskunto: hyvä
Erityisiä ehtoja: Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella.
Asunnossa ei tupakoida.
Asuntoon ei tuoda lemmikkieläimiä.
Vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 %. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä.
Kohdenumero: 1295829
Vuokra: 1 090 €/kk
Vakuus: 2180.00
Vesimaksu: 19 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Vesimaksuennakko: 19,00 €/hlö/kk, Vesimaksu tasataan vastaamaan todellista kulutusta, Sähkösopimus: Vuokralainen tekee
Lemmikit sallittu: ei sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Remontit: -18 pihan kunnostaminen, -16 ilmanvaihtohormien kuvaaminen, -14
linjasaneeraus, -12 CDE-talon lämmönvaihtimen uusinta, vesikattojen
maalauskunnostustyö, -11 putki- ja sähkösaneerauksen
hankesuunnittelu, -10 portti 2. linjan porttikäytävään, -09
piha-alueiden asfaltointi, -06 hissit uusittu, -01 julkisivun ja
parvekkeiden kunnostus, -99 lukosto uusittu, lämpöjohtoverkoston
perussäätö, -98 porraskäytävien maalaus, -95 ulkoikkunat osittain
uusittu, uusi etuikkuna, -94 kaukolämmön alajakokeskukset
Lisätietoja: Varastotilat: Vinttikomero, Taloyhtiön yhteiset tilat: pesutupa,
taloyhtiösauna, ulkoiluvälinevarasto, väestönsuoja
Materiaalien kuvaus: Pintamateriaalit: Parkettilattia
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Lattialämmitys, peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku. Lisätietoja: allaskaappi
Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Jääkaappi-pakastin, liesituuletin, sähköliesi
Taloyhtiön nimi: Asunto Oy Toinen linja 9
Tilat ja varustelu: hissi
Tulevat remontit: Korjaushankkeet 2019-2023
-19, parvekkeiden kuntotutkimus, vintin ikkunoiden
uusiminen/korjaaminen, ikkunoiden kuntotutkimus, autotallin ovien
kunnostaminen, -20 ilmanvaihdon kunnostaminen, autotallin ovien
kunnostaminen, -21 parvekkeiden ovien uusiminen, tuuletusparvekkeiden
ovien ja ikkunoiden huoltomaalaus, ilmanvaihdon kunnostaminen, -22
parvekkeiden ovien uusiminen
Energialuokka: F2013

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen vihreä sähkösopimus. Saat Kotipizzan kaupan päälle. Katso tarjous
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Vuokraturva Oy LKV [A]
Ilmalankuja 2, 00240 HELSINKI
Puh: 010 2327 303

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Takaamon takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Takaamon takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä:

Vakuutuksen hinta: 17,00 € / kk

Hae takausta >>

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!