3h+k+kph+s+l.parv, kerrostalo, Järvenpää, Pajala

Kohdenumero: 1774439, vuokra 1 049 €/kk



Uudehko kolmio Pajalasta


Pajala sijaitsee Järvenpään keskustan läheisyydessä. Alueelta on hyvät liikenneyhteydet sekä julkisilla että omalla autolla.

Joo Kotien asukkaana nautit myös näistä eduista:

- Vuokravakuus 0 €
- Lemmikit tervetulleita
- Jooppi-asukassovelluksella hoidat helposti kaikki kotisi asiat
- Kotimestari ja muu Joo-tiimi ovat aina apunasi


Bussi kuljettaa noin puolentoista kilometrin päähän keskustaan ja juna-asemalle, josta on junayhteys Helsingin, Riihimäen ja Lahden suuntiin. Autolla pääset viidessä minuutissa Lahden moottoritielle tai Tuusulanväylälle.

Uimahalli, jäähalli, kirjasto ja taidemuseo löytyvät kävelymatkan päästä. Pajalanpihan päiväkoti sekä Kartanon koulu palvelevat alle kilometrin päässä. Keskustassa on lisäksi ammattikoulu sekä lukio. Ihana rantapuisto toimii kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena Tuusulanjärven rannalla. Puiston eteläpäässä on Tervanokan uimaranta, minigolf ja kesäkahvila.

Alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet, ja esimerkiksi Kartanonpuiston leikkipuisto, kuntorata ja lukuisat kävelypolut avautuvat heti kotiovelta. Järvenpään uudelle terveyskeskukselle on kilometrin kävelymatka. Läheisyydessä palvelee Järvenpään Citymarket, jossa on ruokakaupan lisäksi apteekki, suutari, ravintola, Alko sekä Suomen paras sushi. Lisäksi Järvenpään keskustassa on kattavat palvelut kahviloineen ja ravintoloineen.


Moderneja asuntoja uudehkossa taloyhtiössä


Keittotilassa erillisuuni, liesitaso, jääpakastinkaappi ja astianpesukone. Kylpyhuoneessa on tila 60 cm leveälle pyykinpesukoneelle.

Kuvat vastaavanlaisesta asunnosta.


Uudehkosta talosta oma koti


Asukkaiden käytössä kellarikerroksessa jokaiselle asunnolle oma häkkivarasto. Käytössäsi on myös ulkoiluvälinevarasto sekä polkupyörävarasto. Taloyhtiö on esteetön ja savuton. Mediamaksuun sisältyy 100 MB nettiyhteys.

Autopaikat: pihapaikka 40 € / kk. Kysy saatavuutta vuokraajalta.


Vuokrasopimuksen ehdot

Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Vuokrasopimuksen ensimmäinen mahdollinen päättymispäivä on kahdentoista (12) kuukauden kuluttua. Edellytämme puhtaita luottotietoja. Laaja kotivakuutus vastuuosineen vaaditaan. Asukas tekee oman sähkösopimuksen valitsemansa sähköyhtiön kanssa.



Olisiko tässä uusi kotisi?


Varaa asunto itsellesi klikkaamalla "Vuokraa asunto" ja muuta uuteen huolettomaan kotiisi! Varausta tehdessä voit kertoa meille, haluatko käydä asuntonäytöllä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Voit vuokrata asunnon myös videoesittelyllä tai kokonaan ilman näyttöä. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian varauksesi vastaanottamisen jälkeen.

Kohdetta vuokraa

Joo Kodit
Spinellikuja 5, 01700 Vantaa
Puh: 020 766 1390

Perustiedot

Sijainti: Järvenpää Pajala
Välskärinkatu 27b as 31, 04410 JÄRVENPÄÄ
Koordinaatit: 60.483500 25.095800
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 5/1
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 3h+k+kph+s+l.parv
Huoneiden lukumäärä: 3 huonetta
Rakennusvuosi: 2022
Asuinpinta-ala: 51,5 m²
Kokonaispinta-ala: 51,5 m²
Yleiskunto: hyvä
Tilan kuvaus: 3h+k+kph+s+l.parv
Lisätietoa: Vuokraa asunto

Kustannukset

Vuokra 1 049 €/kk
Vakuus: Ei vuokravakuutta €
Vesimaksu: 20 €/hlö/kk
Lisätietoja kustannuksista: Vesimaksutyyppi: Vesiennakko, Mediamaksu 10 €/kk

Kohteen kuvaus

Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lemmikit sallittu: sallittu

Pesutilat ja WC

Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Seinät ja lattia laatta, suihku, suihkukaappi, wc-istuin, peilikaappi, käsienpesuallas, allaskaappi.

Keittiö

Materiaalien ja varusteiden kuvaus: Jääkaappi/pakastin, astianpesukone, induktioliesi, liesituuletin

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi: As Oy Järvenpään Herttua
Muuta tietoa: Huoneistojen lukumäärä: 43