Uudehko kolmio Pajalasta
Pajala sijaitsee Järvenpään keskustan läheisyydessä.
Alueelta on hyvät liikenneyhteydet sekä julkisilla että omalla
autolla.
Joo Kotien asukkaana nautit myös näistä
eduista:
- Vuokravakuus 0 €
- Lemmikit
tervetulleita
- Jooppi-asukassovelluksella hoidat helposti kaikki
kotisi asiat
- Kotimestari ja muu Joo-tiimi ovat aina
apunasi
Bussi kuljettaa noin puolentoista kilometrin
päähän keskustaan ja juna-asemalle, josta on junayhteys Helsingin,
Riihimäen ja Lahden suuntiin. Autolla pääset viidessä minuutissa
Lahden moottoritielle tai Tuusulanväylälle.
Uimahalli,
jäähalli, kirjasto ja taidemuseo löytyvät kävelymatkan päästä.
Pajalanpihan päiväkoti sekä Kartanon koulu palvelevat alle kilometrin
päässä. Keskustassa on lisäksi ammattikoulu sekä lukio. Ihana
rantapuisto toimii kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena
Tuusulanjärven rannalla. Puiston eteläpäässä on Tervanokan uimaranta,
minigolf ja kesäkahvila.
Alueella on hyvät
ulkoilumahdollisuudet, ja esimerkiksi Kartanonpuiston leikkipuisto,
kuntorata ja lukuisat kävelypolut avautuvat heti kotiovelta.
Järvenpään uudelle terveyskeskukselle on kilometrin kävelymatka.
Läheisyydessä palvelee Järvenpään Citymarket, jossa on ruokakaupan
lisäksi apteekki, suutari, ravintola, Alko sekä Suomen paras sushi.
Lisäksi Järvenpään keskustassa on kattavat palvelut kahviloineen ja
ravintoloineen.
Moderneja asuntoja uudehkossa
taloyhtiössä
Keittotilassa erillisuuni, liesitaso,
jääpakastinkaappi ja astianpesukone. Kylpyhuoneessa on tila 60 cm
leveälle pyykinpesukoneelle.
Uudehkosta talosta oma
koti
Asukkaiden käytössä kellarikerroksessa jokaiselle
asunnolle oma häkkivarasto. Käytössäsi on myös ulkoiluvälinevarasto
sekä polkupyörävarasto. Taloyhtiö on esteetön ja savuton.
Mediamaksuun sisältyy 100 MB nettiyhteys.
Autopaikat:
pihapaikka 40 € / kk. Kysy saatavuutta vuokraajalta.
Vuokrasopimuksen ehdot
Vuokrasopimus on toistaiseksi
voimassa oleva. Vuokrasopimuksen ensimmäinen mahdollinen
päättymispäivä on kahdentoista (12) kuukauden kuluttua. Edellytämme
puhtaita luottotietoja. Laaja kotivakuutus vastuuosineen vaaditaan.
Asukas tekee oman sähkösopimuksen valitsemansa sähköyhtiön kanssa.
Olisiko tässä uusi kotisi?
Varaa
asunto itsellesi klikkaamalla "Vuokraa asunto" ja muuta
uuteen huolettomaan kotiisi! Varausta tehdessä voit kertoa meille,
haluatko käydä asuntonäytöllä ennen vuokrasopimuksen
allekirjoittamista. Voit vuokrata asunnon myös videoesittelyllä tai
kokonaan ilman näyttöä. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian
varauksesi vastaanottamisen jälkeen.