Sammio
Sulje

2H+K , kerrostalo, 527,03 €/kk, 59 m²

vuokrahuoneisto, Lahti, Rakokivi, Niinitie 9

Lähelle Nastolan keskustaa, Salpausselän harjun päälle sijoittuu väljästi rakennettu pienkerrostaloalue. 3-kerroksinen rakennukset ovat valmistuneet 1968-1971. Asuntojen pohjaratkaisut ovat hyvin toimivat ja valoisat. Rakennukset sijoittuvat harjulle siten, että jokaisesta asunnosta on esteetön maisemanäkymä ympäristön luontoon ja piha-alueet ovat runsaspuustoiset ja väljät. Parvekkeiden suunta on kaakkoon. Asukkaiden käytössä on tilava saunaosasto, irtainvarasto ja pesutupa sekä kuivaushuone pyykeille. Rakennuksien pohjakerroksissa on useita autotalleja, jotka ovat asukkaiden vuokrattavissa.

Vesimaksu sekä 10 Mbit/s DNA laajakaista sisältyvät vuokraan. Kohteessa on varallisuusrajat.

Nastola yhdistyi Lahden kaupunkiin vuoden 2016 alusta. Nastolan monimuotoinen luonto järvineen, Salpausselän harjuineen luovat hyvät ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet.

Nastolan taidekeskuksessa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja näyttelyitä.

Nastolaan pääsee Lahti-Kouvola-radalla kulkevalla taajamajunalla. Helsinkiin Nastolasta hurauttaa junalla noin tunnissa. Lahteen matkaa on vajaa 20 kilometriä.

Lahden ja Nastolan välillä liikennöi säännöllinen bussiliikenne.

Rakokiven liikekeskuksen palvelut lähellä.

Huomioittehan, että asuntonäyttö järjestetään vain asuntotarjouksen saaneelle hakijakunnalle.

Sijainti: Lahti Rakokivi
Niinitie 9, 15550 NASTOLA
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: arava/korkotuki
Kerros: 1/3
Vapautuminen: heti vapaa
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2H+K
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 1971
Asuinpinta-ala: 59 m²
Kokonaispinta-ala: 59 m²
Yleiskunto: hyvä
Kohdenumero: 670138
Vuokra: 527,03 €/kk
Vakuus: 0
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Ilmanvaihtojärjestelmä: keskitetty poisto
Lämmitysjärjestelmä: Kaukolämpö
Taloyhtiön nimi: Niinitie 9, 11, 15, 17
Huolto: ISS Palvelut Oy / Lahti
Energialuokka: E 2007
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Kiinteistö Oy M2-Kodit
Pitkänsillanranta 3, 7krs, 00530 HELSINKI

www.m2kodit.fi

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!