Sammio
Sulje

3 h+k , kerrostalo, 808,50 €/kk, 73 m²

vuokrahuoneisto, Mikkeli, Parantala, Tyrjäntie 8 A

Rivitalonomainen kerrostaloyhteisö sijaitsee Karkialammen entisen varuskunnan eteläpuolella rauhallisella paikalla hyvien ulkoilualueiden äärellä. Taloyhtiö omistaa kolme kaksikerroksista taloa, jotka ovat valmistuneet vuonna 1968, asunnot ovat peruskorjattu 2013-2014. Talojen energialuokka on D/2007.

Nyt haettavissa valoisa ja tilava kolmio luonnonkeskeiseltä alueelta Parantalasta.

Jätä hakemus Kruunuasuntojen kotisivun kautta https://hakemus.tampuuri.fi/kruunuasunnot/. Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi ja minimivuokra-aika on 6 kuukautta. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on 5 kuukauden päässä sopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen on voimassa kalenterikuukauden mittainen irtisanomisaika. Vuokria tarkistetaan vuosittain 1. tammikuuta. Vuokran määrä on sidottu elinkustannusindeksiin, mutta mahdollinen korotus on kuitenkin vähintään 3 prosenttia. Hakijoiden luottotiedot tarkistetaan ja niiden edellytetään olevan kunnossa.

Laajan kotivakuutuksen tulee olla voimassa koko vuokralla asumisen ajan. Tupakointi kielletty asunnossa ja parvekkeella, lemmikit sallittu. Vesimaksu peritään erikseen. Käyttösähkösopimuksen tekee vuokralainen. Autopaikkoja saatavilla.

Sijainti: Mikkeli Parantala
Tyrjäntie 8 A, 50150 MIKKELI
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 1/1
Vapautuminen: 1.3.2021
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 3 h+k
Huoneiden lukumäärä: 3 huonetta
Rakennusvuosi: 1966
Asuinpinta-ala: 73 m²
Kokonaispinta-ala: 73 m²
Yleiskunto: ei luokiteltu
Kohdenumero: 1086790
Vuokra: 808,50 €/kk
Vakuus: 250
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Lisätietoja: Kohteessa on autopaikkoja 60 kpl joista 54 lämmityspaikkaa kpl.
Taloyhtiön nimi: Mikkelin Tyrjäntie 8
Isännöinti: Kruunuasunnot Oy
Huolto: Savon Talohoito Oy
Energialuokka: D

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Hei muuttaja! Varmista edullinen sähkösopimus Tutustu muuttotarjoukseen
Tähän osoitteeseen saatavilla Telian laajakaista ilman avausmaksua. Tarkasta hinta!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Kruunuasunnot Oy
Elimäenkatu 25-27, 00510 HELSINKI
Puh: +35820 743 2950 , Fax: +35820 743 2951

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Takaamon takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Takaamon takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä:

Vakuutuksen hinta: 17,00 € / kk

Hae takausta >>

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!