Sulje

2h+k+s+parv. , kerrostalo, 795 €/kk, 43,5 m²

vuokrahuoneisto, Oulu, Limingantulli, Kempeleenkuja 6

Oulun Limingantullissa vuokrattavana viime vuoden huhtikuussa valmistunut kaksio talon neljännestä kerroksesta. As. Oy Oulun Piirto valmistui Puistomaiselle tontille lähelle Oulun keskustaa ja asunnosta on rauhallinen näkymä yli puistoalueen.

Alueelta löytyy läheltä kaikki mitä sujuvalta kaupunkielämältä voi odottaa. Kaikki on lähellä, palveluista erilaisiin liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiin. Asunnon vierestä löytyy kattava valikoima liikuntamahdollisuuksia, ihan naapurissa on tien toisella puolella Liikuntakeskus Hukka ja kotipihasta on helppo lähteä lenkille tai pyöräilemään. Kevyen liikenteen väylät ovat erinomaiset ja kerrostalossa on myös polkupyörille hyvät säilytysmahdollisuudet ja huoltotila.

Omalta kodilta ydinkeskustaan on vain reilu kilometrin matka, yliopistolle on matkaa pyörällä noin puoli tuntia ja myös bussiyhteydet toimivat loistavasti. Lähin bussipysäkki sijaitsee kadun toisella puolella. Lähellä sijaitsevat myös Limingantullin monet erikoisliikkeet sekä iso Prisma.

Sinulla on siis mahdollisuus muuttaa uuteen asuntoon huippu paikalle. Asunnossa on erinomaiset pintamateriaalit, kodinkoneet (mm. Induktio-liesi), oma sauna, sekä lasitettu parveke. Jokaisella huoneistolla on lisäksi oma lämmin irtaimistovarasto. Yhteisistä tiloista löytyvät lisäksi tekniset tilat, kuivaushuone sekä polkupyörävarastot

Vuokrausehdot: Toistaiseksi voimassa. Irtisanomisajan alkamiskohta aikaisintaan 11 kk vuokrasuhteen alusta. Vesikiertoinen lattialämmitys sisältyy vuokraan. Vuokraan sisältyy myös laajakaistayhteys. Lemmikki neuvoteltavissa. Ota yhteyttä!

Sijainti: Oulu Limingantulli
Kempeleenkuja 6, 90400 Oulu
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Vapautuminen: 1.11.2024
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 2h+k+s+parv.
Huoneiden lukumäärä: Kaksio
Rakennusvuosi: 2023
Asuinpinta-ala: 43,5 m²
Tilat ja varustelu: oma sauna, parveke
Yleiskunto: hyvä
Kohdenumero: 1696267
Vuokra: 795 €/kk
Vuokranmaksupäivä: Kuun 5.päivä
Vakuus: 795
Vesimaksu: 20 €/hlö/kk
Lemmikit sallittu: sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Energialuokka: Ei lain vaatimaa energiatodistusta

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä

Jarkko Rautio
Puh: 0442914268

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / kk

Hae takausta

Selvitä luottotietosi

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!