Sammio
Sulje

1h,kk,kh,parv,ap50 , kerrostalo, 520 €/kk, 27,5 m²

vuokrahuoneisto, Oulu, Metsokangas, Metsänhoitajantie 2

Metsokankaan korkeimmalle paikalle, yhtenäiskoulun ja päiväkodin läheisyyteen 2019 valmistunut kerrostalo, As Oy Metsokankaan Sampo. Metsokangas on luonnon läheisyyttä, omaa rauhaa arvostavien alue. Alueelta hyvät kulkuyhteydet, niin moottoritietä pitkin pohjoiseen kaupunkiin kuin Lento-aseman suuntaan länteen, ja Linnakankaan uuden liittymän kautta etelään, Kempeleeseen. Monipuolinen linja-autoliikenne kulkee lähistöltä kaupunkiin ja aina yliopisto-alueelle saakka.

Kaakkurin liikekeskus palveluineen on noin 2 km päässä, sieltä löytyy kauppa, apteekki, terveyskeskus, kirjasto, huolto-asema, kuntosali jne. Lähistöltä lähtee hyvät lenkkipolut, pururata ihan tienpäästä, ja myös Ouluntullin uimapaikka on lähistöllä.

Tässä kivassa 3/4. kerroksen yksiössä on laminaattilattia, seinät on maalattu puolihimmeällä maalarinvalkoisella. Keittiössä on Topi-Kalusteen vaaleat keittiökalusteet, koneistuksena astianpesukone, jääkaappi-pakastin ja liesi keraamisella tasolla. Välitila on laatoitettu vaalealla laatalla. Samoin kylpyhuone on laatoitettu valkoisella laatoituksella. Pyykkikoneelle ja kuivausrummulle on liitännät valmiina. Asunto on varustettu integroiduilla valkoisilla Safiiri-sälekaihtimilla. Huoneistossa on nykyaikainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, joka on varustettu lämmöntalteenotolla. Asumismukavuutta lisää myös oma viihtyisä parveke. Lisäksi huoneistoihin kuuluu piharakennuksessa sijaitseva lämmin irtainvarasto.

HOX kuvat toisesta vastaavanlaisesta asunnosta.

Asunnon mukana vuokrataan autopaikka pihalta hintaan 20€/kk.

Vuokra sisältää lämmityksen ja 10 M- taloyhtiölaajakaistan. Käyttösähköstä tehdään oma sähkösopimus. Vesimaksu mittarin mukaan, ennakko 15,00 €/hlö/kk. Tämä asunto vapautuu 1.11! Ole nopea ja varaa tästä oma kotisi, soita 040 152 9999 tai jätä yhteydenottopyyntö vuokra.oulu@kiinteistotahkola.fi

Sijainti: Oulu Metsokangas
Metsänhoitajantie 2, 90420 OULU
Vuokratyyppi: vuokrahuoneisto
Tyyppi: kerrostalo
Asumismuoto: vapaarahoitteinen
Kerros: 3/4
Vapautuminen: 1.11.2022
Vuokrasopimus: toistaiseksi
Kuvaus: 1h,kk,kh,parv,ap50
Huoneiden lukumäärä: Yksiö
Rakennusvuosi: 2019
Asuinpinta-ala: 27,5 m²
Tilat ja varustelu: parveke
Yleiskunto: hyvä
Lisätietoja: lämmitys
Kohdenumero: 1306064
Vuokra: 520 €/kk
Vuokranmaksupäivä: kk:n 5. päivä
Vakuus: 1kk:n vuokran suuruinen
Autopaikka: 20 €/kk
Lemmikit sallittu: ei sallittu
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Auton säilytys: autopaikka
Tilat ja varustelu: hissi
Energialuokka: H

Palvelut

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen vihreä sähkösopimus. Saat Kotipizzan kaupan päälle. Katso tarjous
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu
Vuokraovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista tiedot ilmoittajalta.

Ota yhteyttä


Kiinteistötahkola Oulu
Lumijoentie 1, 90400 Oulu
Puh: 044 725 0646

Selvitä luottotietosi

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Takaamon takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Takaamon takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä:

Vakuutuksen hinta: 17,00 € / kk

Hae takausta >>

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!