Itä-Helsingin piilotettu helmi on kylämäinen Puotila – Tällaista elämä on trendiasuinalueella

Puotila rakennettiin Puotilan kartanon entisille viljelys-, niitty- ja metsämaille 1960-luvulla. Väljästi asetellut talot, isot sisäpihat ja Rantakartanontien lehmuskuja tekevät alueesta erityisen kotoisan.

Puotila on yksi Suomen ensimmäisistä elementtilähiöistä, joilla ratkottiin toisen maailmansodan jälkeistä asuntopulaa. Alue on lisäksi yksi Helsingin vanhimpia.

Yhdessä näistä 1960-luvun matalista kerrostaloista kotinsa oven avaa Kaisa-Leena Koskenkorva kolmen kuukauden ikäinen Kerttu-vauva sylissään. Takana kurkkii 3-vuotias Fanni.

Perheen koti on sisustettu aikakaudelle sopivaan tyyliin – värikkäästi. Tekstiilit ovat monisävyisiä, seinillä on runsaasti taidetta sekä Fannin taiteilemia teoksia. Olohuoneessa kirjoista notkuvan kirjahyllyn kainalossa on Fannin suloinen leikkikeittiö.

Koskenkorva muutti puolisonsa kanssa Puotilaan kolme vuotta sitten. He etsivät perheelle sopivaa kotia suunnilleen tämän aikakauden talosta ja toivoivat kantakaupunkia edullisempia neliöitä.

Koskenkorva ei tuntenut Puotilaa kovin paljon ennalta, mutta perhe on kotiutunut mainiosti. Puotila on Koskenkorvasta hauska, kylämäinen paikka. Isoimmat palvelut ovat silti ihan vieressä Itäkeskuksessa.

“Yksi juttu, josta tykkään tosi paljon, on ihan lähellä sijaitsevat isot kirpputorit, kuten Itiksen Kontti ja Kierrätyskeskus”, Koskenkorva kertoo.

Hän on pitänyt myös Puotilan kartanolla järjestettävistä tapahtumista, kuten kirppispäivistä ja Halloween-puistosta. Viime aikoina Koskenkorva on viettänyt aikaansa erityisesti vaunulenkkeillen Vartiokylänlahdella.

Taloyhtiöissä on kotoisa tunnelma yhteisöllisyyden ansiosta. Usein esimerkiksi lapsiperheet kokoontuvat sisäpihan leikkipaikalla, toisinaan naapurin lapsi tulee Koskenkorvan kotiin illaksi leikkimään. Yhdessä asukkaat ovat muun muassa grillanneet ja istuttaneet pihalle syreenejä.

Lähistöllä sijaitsee leikkipuisto Rusthollari, jonka uudistus valmistuu pian.

“Siitä tulee tosi ihana. On marjapensaita, trampoliineja ja vesileikkipaikka”, Koskenkorva sanoo.

Fanni odottaa jo kesän ulkoleikkejä sekä uutta leikkipuistoa. Hänellä on erityinen toive tulevalle kesälle.

“Haluan tehdä multajuttuja famun kanssa”, Fanni kertoo.

Salaisuus, josta ei puhuta

Puotilan punasävyinen kartano kohoaa pienen kukkulan päällä. Pihapiirissä sijaitsee Puotilan kappeli, joka on Helsingin suosituimpia vihkikirkkoja sekä keltainen Pehtoorin pytinki, jossa toimii nykyisin Pub Svenkka.

Kartanon takana ovat Juorumäen viljelypalstat ja Puotilan uimaranta.

Puotilan kartanon paikalla sijaitsi ratsutila jo 1500-luvulla. Kartanon päärakennus rakennettiin 1700-luvun loppupuolella. Kartano oli yksi Helsingin pitäjän merkittävimmistä maanviljelys- ja karjanhoitotiloista.

1960-luvulla kartano oli purkukunnossa ja toimi kodittomien suojakotina. Helsinki oli jo purkamassa huonokuntoisen kartanon, kun eräs ravintoloitsija näki paikan mahdollisuudet ja lupasi tehdä taloon täyden remontin.

Ravintoloitsija on vaihtunut, mutta edelleen kartanossa tarjoillaan ruokaa. On lounasaika, ja lasiverannalla sijaitsevassa pöydässä istuu kyläaktiivi Mikko Sorsa. Hän on asunut Puotilassa 16 vuotta.

Ennen muuttoa Sorsa ja hänen puolisonsa haaveilivat kodista meren äärellä, ja sen perusteella he haarukoivat metropysäkkejä itään päin. Kun he huomasivat Puotilan, Sorsasta tuntui kuin olisi törmännyt piilotettuun helmeen.

“Ihan kuin olisin löytänyt salaisuuden, josta ei puhuta.”

Aktiivinen ja ystävällinen yhteisö

Nykyään Sorsa toimii Puotila-seuran hallituksen varapuheenjohtajana ja Juorumäen viljelypalstojen yhteyshenkilönä. Hän kutsuu itseään myös kyläaktiiviksi, ja häärää milloin minkäkin alueen tapahtuman järjestäjänä.

Sorsa pitää kartanoa Puotilan sydämenä ja päätapahtumapaikkana.

“Kartanon ympärillä pyörivä meno ja yhteisölliset tapahtumat tuovat ihmiset yhteen, ja luovat sitä aitoa naapuruston fiilistä.”

Sorsan mielestä nykypäivän kaupunkilaiset tarvitsevat yhteisöllisyyttä ja sitä hän haluaakin olla luomassa. Moni on kiireinen eikä itse jaksa organisoida ohjelmaa, mutta tulee mielellään mukaan, kun jotain järjestetään.

“Nykyään on paljon yksinäisyyttä, eikä kaupungissa moni tiedä, keitä naapurissa asuu. Kun ihmiset tulevat koloistaan ja oppivat tuntemaan toisiaan, muodostuu yhteisöä ja tukiverkostoa.”

Sorsalle Puotila on ihana ja ystävällinen naapurusto Itä-Helsingin rosoisesta imagosta huolimatta. Täällä hän juttelee kaduilla muiden koiranomistajien kanssa. Aina kesäloman alussa Sorsan yläkouluikäinen tytär myy jäätelöä perheen kodin ikkunasta. Eräs tuttava kertoi Sorsalle yrittäneensä monen vuoden ajan lukea kirjaa talonsa ulkopuolella. Kirja jää kuitenkin aina kesken, sillä joku pysähtyy taatusti juttelemaan.

Sorsa odottaa uuden Puotilan ostarin valmistumista. Hän toivoo sinne laadukasta ravintolaa ja lähikauppaa. Mielessä on myös jo suunnitelma yhteisöllisestä tapahtumasta.

“Kun vanha ostari avattiin, oli isot avajaiset. Voisimme kyläläisten kanssa järjestää avajaisjuhlat myös uudelle ostarille”, Sorsa tuumii.

Lähipalvelut keskittyvät uuteen ostoskeskukseen

Puotilan uusi ostari rakennetaan entisen, jo 1950- ja 60-lukujen vaihteessa rakennetun matalan ja linjakkaan Puotilan ostoskeskuksen tilalle. Rakennustyömaalle kohoaa vähitellen lähipalveluiden keskittymä. Klaavuntielle rakentuu uusia liiketiloja ja niiden yläkerroksiin 113 asuntoa.

Yhdessä ostariin rakennetuista tiloista seisoo ravintola Pikkulinnun perustaja ja omistaja Markku Ristevirta. Seinät on jo maalattu, lattiaa peittää suojamuovi. Seuraavaksi vuorossa ovat viimeistelytyöt, kuten jalkalistojen asennus. Keskeltä puuttuu se kaikista tärkein eli baaritiski.

Vuodesta 2000 Puotilan ostarilla toiminut olutravintola Pikkulintu on palaamassa tutulle paikalleen ostarin valmistuttua. Ristevirta suunnittelee avaavansa ravintolan ovet syys-lokakuun vaihteessa. Tarkkaa päivää Ristevirta ei osaa sanoa, mutta kellonaika on tiedossa: ovi aukaistaan kello 15.

“Varmaan 150 ihmistä kysyi sitä helmikuisilla viskimessuilla, niin päädyin tällaiseen vastaukseen. Selvästi Pikkulintua kovasti odotetaan Puotilaan”, Ristevirta sanoo.

Ristevirta avasi alunperin ravintolan Puotilaan sattuman kautta. Pitkään alalla olleena hän halusi avata oluisiin ja mallasviskeihin keskittyvän ravintolan – sellaisen, jossa itse viihtyisi. Hän etsi sopivaa paikkaa ympäri Helsinkiä, ja Puotilassa kaikki loksahti kohdalleen. Metrokin oli alkanut kulkea ihan vierestä vain pari vuotta aiemmin.

Seuraavat 17 vuotta Ristevirta työskenteli tiskin takana Puotilan Pikkulinnussa. Töiden aikana ehti tapahtua paljon: tupakointilaki muuttui ja polttaminen sisällä ravintolassa kiellettiin. Viereinen kahvila lopetti, ja Pikkulintu laajensi sen tiloihin. Lisäksi Pikkulintuja avattiin lisää Helsingin muihin kaupunginosiin.

Tervetuloa puotilalaiset ja vieraat!

Ristevirran mukaan Puotilassa erityistä on sen yhteisöllisyys. Se näkyy ravintolassakin: uudet ihmiset otetaan mielellään vastaan ja mukaan porukkaan.

Ja tittelit jätetään tuulikaappiin.

“Kyllä minä aika hyvin tunnen puotilalaiset. Täällä asuu ihmisiä toisessa ja kolmannessakin sukupolvessa, ja lisäksi on paluumuuttajat. Ne lapset, jotka tutustuivat 1960-luvulla talojen isoilla sisäpihoilla, pitävät edelleen yhtä. Näin se kyläyhteisö jatkuu vuodesta toiseen”, Ristevirta kuvailee.

Ristevirta uskoo, että asiakkaat tekevät ravintolan, ja niin puotilalaisetkin tekevät Pikkulinnun. Tässä ravintolassa Ristevirta itsekin viihtyy.