Hissittömän taloyhtiön rauhallisen sisäpihan siiven 2/4 kerroksen hyväkuntoinen kaksio loistavalla sijainnilla linja-autoasemaa vastapäätä.
Toimivapohjainen koti, jossa moderni avokeittiö yhdistyy tilavaan olohuoneeseen. Erillinen makuuhuone, jonka yhteydessä on vaatehuone. Eteisestä on käynti laatoitettuun kylpyhuoneeseen, jossa suihku ja pesukone. Näkymät ikkunoista on itään rauhallisen takapihan puolelle.
Keskustassa asuminen on helppoa ja jouhevaa palveluiden ollessa ympärillä!
Tampereen ydinkeskusta rajoittuu idässä Rautatienkatuun, pohjoisessa Satakunnankatuun ja etelässä Tampereen valtatiehen. Länsireunalla sijaitsee Hämeenpuisto, joka alkaa Pohjoisessa Näsijärvenkadulta ja kulkee etelässä Pyhäjärven rantapuistoon saakka.
Idässä rautatieaseman ympärillä on Hämeenkadun kattavat palvelut ja bussiaseman viereen jää Ratinan ja Koskikeskuksen isot ostoskeskukset. Rautatieasemalta 200 metriä etelään sijaitsee Nokia-Areena, jonka monipuoliset tapahtumat kulttuurista urheiluun ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Ratinasta pääsee kävelysiltaa pitkin Laukontorille.
Keskustorin ympärillä sijaitsevat mm. Sokos, kauppahalli sekä Laukontori, josta kesällä pääsee laivalla Viikinsaareen ja Hämeenlinnaan. Keskustan läpi kulkevalta Hämeenkadulta on loistavat bussi- ja raitiovaunuyhteydet eri puolille Tamperetta.
Hämeenpuiston varrella sijaitsevat Tampereen kuuluisa pääkirjasto Metso sekä Tampereen työväenteatteri TTT. Hämeenpuiston länsipuolella sijaitsee pohjoispäässä Amuri ja eteläpäässä Pyynikin kaupunginosa, jonka harju- ja rantamaisemissa on hyvät ulkoilumaastot.
Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 140,22 euroa.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi