KAMPANJA! Tähän asuntoon saat ensimmäisen kuukauden vuokran ilmaiseksi sekä 200 euron lahjakortin S-ryhmään. Edun saa uusiin vuokrasopimuksiin, jotka on allekirjoitettu viimeistään 1.6.2024. Etu edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen. Lahjakortti toimitetaan noin kahden kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen alkamisesta.
Vuonna 2017 valmistunut As Oy Espoon Viita sijaitsee kattavien palvelujen ja kulkuyhteyksien vieressä Leppävaarassa.
Tässä viihtyisässä viisikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 29 LähiTapiolan Mutkatonta kotia tehokkaista yksiöistä tilaviin neliöihin. Valoisissa kodeissa on laminaattilattiat, astianpesukoneet ja ranskalaiset tai lasitetut parvekkeet. Taloyhtiön kodit ja parvekkeet ovat savuttomia.
Kulkuyhteyksiltään sijainti ei voisi olla juurikaan parempi: n. 200 metrin päästä löytyy Leppävaaran juna-asema ja myös isot tieväylät ovat vieressä. Alueelta löytyvät paikalliset palvelut, kuten koulu, päiväkoti ja Kauppakeskus Sello. Myös monipuoliset ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä. Autoileva voi vuokrata taloyhtiöstä käyttöönsä autohallipaikan.
Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.
Tervetuloa löytämään kotisi As Oy Espoon Viidasta!
KAMPANJA! Tähän asuntoon saat ensimmäisen kuukauden vuokrasta -500€ sekä 200 euron lahjakortin S-ryhmään. Edun saa uusiin vuokrasopimuksiin, jotka on allekirjoitettu viimeistään 1.5.2024. Etu edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen. Lahjakortti toimitetaan noin kahden kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen alkamisesta.
1. Kerroksen tyylikäs yksiö.
Tässä kodissa on helppo viihtyä. Keittiössä on valmiina astianpesukone ja keraaminen liesi. Kodissa on yhdistelmä uuni, missä on mikroaaltouuni valmiina. Kaappitilaa runsaasti. Kauniit vaaleat tehoneliöt. Ranskalainen parveke helpottaa asunnon tuuletusta.