Close

1 H + TUPAK + ALKOVI , block of flats, 610 €/m, 34.5 m²

apartment rental, Jyväskylä, Mannisenmäki, MANNISENRINNE 6-8 A

Vuonna 2018 valmistunut Asunto Oy Jyväskylän Mannisenrinne 6-8 sijaitsee viihtyisällä Mannisenrinteen asuinalueella monipuolisten palveluiden ja sujuvien yhteyksien äärellä.

Näissä kahdessa viisikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 54 LähiTapiolan Mutkatonta kotia kompakteista yksiöistä aina tilavampiin kaksioihin. Kotien varusteluun kuuluu astianpesukoneet sekä laminaattilattiat. Talo on liitetty kaukolämpöverkkoon. Käytössäsi ovat myös taloyhtiön yhteiskäyttöinen ulkoiluväline-, irtain- ja lastenvaunuvarasto. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Viihtyisä Mannisenrinne sijaitsee hyvien palveluiden läheisyydessä. Mannisenmäessä on lähellä päiväkoti ja lähialueella on myös useita kouluja. Asuinkorttelialueen läheisyydessä on Jyväskylän pohjoinen kauppakeskus, Palokankeskus. Liikuntamahdollisuudet Mannisenmäessä ovat erinomaiset Tuomiojärven ja Palokkajärven virkistysalueilla. Nelostien ansiosta alueella on hyvät yksityis- ja joukkoliikenneyhteydet. Bussipysäkit löytyvät välittömästä läheisyydestä. Mikäli liikut autolla, löytyy taloyhtiön pihalta vuokrattavia lämpöpistokkeellisia autopaikkoja. Pyöräsi saat parkkiin kätevästi taloyhtiön pyörävarastoon.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Jyväskylän Mannisenrinne 6-8:sta!

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Yksiö alkovilla Mannisenrinteeltä! Maan tasalla olevan kodin ikkunoista ja lasitetulta terassilta näkymä taloyhtiön piha-alueelle, koilliseen. Kodin keittiö ja olohuone muodostavat avoimen kokonaisuuden ja pieni alkovi tuo lisää ulottuvuutta.

Keittiön kaapistot, ylä- ja alakaappien välinen tila ovat raikkaan vaaleita luoden tilaan harmoniaa ja seesteisyyttä. Varustukseen kuuluu keraaminen liesi, liesikupu, jääkaappi-pakastin, astianpesukone ja mikrolle löytyy oma paikkansa.

Kylpyhuoneen sisustus jatkaa kodin raikasta linjaa valkoisine kalusteineen. Lattian laatta on tummanharmaata ja siinä on mukavuuslämmitys. Pesukoneelle ja kuivausrummulle löytyy oma paikkansa ja liitännät.

Location: Jyväskylä Mannisenmäki
MANNISENRINNE 6-8 A, 40270 PALOKKA
Rental type: apartment rental
Housing type: block of flats
Accommodation type: non-subsidised
Floor: 1/5
Vacancy: vacant immediately
Lease: until further notice
Description: 1 H + TUPAK + ALKOVI
Number of rooms: 1 room
Construction year: 2016
Living area: 34.5 m²
Total area: 34.5 m²
Condition: good
Special terms: Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Rental number: 1136342
Rent: 610 €/m
Information about costs: 25 €/hlö/kk
Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350€.
pets allowed: allowed
smoking allowed: not allowed
Other properties: Internet connection
Heating: Kaukolämpö
Further information: Huoneiston omistaa: (P) AS OY JYVÄSKYLÄN MANNISENRINNE 6-8
Livingroom floor: laminate
Bathroom floor: tile
Bathroom wall: tile
Features: mirror cabinet, washing machine tap, floor heating
Kitchen type: combined with living room
Kitchen features: dishwasher
Stove: ceramic
Refrigerator: refrigerator/freezer
Name: AS OY JYVÄSKYLÄN MANNISENRINNE 6-8
Manager: RETTA MANAGEMENT
Maintenance: JYVÄSKYLÄN HUOLTOSILTA OY
Features: lift , basement storage space
Past renovations: 2020: Veden säästösuuttimien asennus.
Energy class: C 2013

Services

expand_more
  • Sähkö
  • Laajakaista
Muuttaja, valitse Väreen sähkösopimus. Saat Avainturva-vakuutuksen ja Väppi-äpin kaupan päälle. Tutustu!
Onko tulevan kotisi nettiasiat kunnossa? Tutustu laajakaistavaihtoehtoihisi tästä. Tutustu!
This page may not contain all information of this rental property. Please check the information with the advertiser.

Contact

Retta Asuntovuokraus Jyväskylä (co. LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy)
Lyseonkatu 4, 40100 Jyväskylä
Phone: 010 228 5555

Selvitä luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:stä

Korvaa asunnon rahavakuus vuokratakauksella

Vuokraovi.com takauspalvelu on joustava tapa hoitaa vuokra-asunnon vakuus. Voit korvata rahavakuuden Vuokraovi.comin takausvakuutuksella.

Vakuuden määrä

Vakuutuksen hinta
14,00 € / month

Hae takausta

Muuttolaskuri

  • km
Hinta arvio 500 - 1000 €

Interested? Contact me!